Huvittavat herrat tikkailla

(tämä juttu on alun perin julkaistu Valokollektiivin blogissa 24.2.2010)

Testikuvauksissa testatut ja toimiviksi todetut tekniikat (lue täältä) otettiin tosikäyttöön kun kollektiivi pääsi kuvaamaan materiaalia Jyväskylän taitoluisteluseuran kevätnäytöksen käsiohjelmaa ja julistetta varten.

I) “Mitä? Eikö maailma pyörikään valokuvaajan ympärillä?!”
Jos pyydetään kuvaamaan 18 luistelijaa jäällä yksin sekä erilaisissa ryhmityksissä puolessatoista tunnissa, ei passaa valittaa. Jos edellisenä päivänä kuulee, ettei jääaikaa harjoitusten ohesta herukaan kuin puoli tuntia (mukaanlukien kaluston kanssa liukastelu kaukaloon ja testing, testing), alkaa suuria taiteilijoita jo hieman arveluttaa. Kun on hetken päivitellyt olevansa takuulla maailman kaltoin kohdelluin kameramies, ei muu auta kuin sipaista kiukku hankeen ja keskittyä pohtimaan:
a) mitä n. 20 minuutissa EHTII kuvaamaan ja
b) missä sen menetetyn tunnin kuvat VOISI kuvata ilman suurta tason laskua.
Kun pakastin, sekä sitä noin 20 astetta kylmempi ulkojää, on ruksattu listalta, keksimme hallin minijään, joka suureksi onneksi on vapaa reilun tunnin ajan. Pystytämme siis suunnittelemamme kaksi kuvauspistettä minikaukalon vastakkaisiin päihin ja nautiskelemme värikkäiden pukujen loistosta salamavalon hellässä syleilyssä.

II) “Hieno hymy! Loput 200 lasta, tehkää sama!”
Jääkuvauksissa porukkamme oli jo kuin kotonaan, ja kameran takana majailevaa vähäistä aivokapasiteettia olikin varaa siirtää enenevissä määrin valoteholaskelmista itse mallien ohjailuun. Sen sijaan seuraavana odottava 13 luisteluryhmän, yhteensä parinsadan 3-15v lapsen, ryhmäkuvaus hirvitti astetta enemmän.

Lasten vanhemmat saivat vapaasti seurata kuvauksia vierestä. Luulen että illan aikana oli yksi tai kaksi vanhempaa jotka EIVÄT ottaneet kuvia omalla kamerallaan. Välillä salamavalojen välke oli sitä luokkaa, että se olisi laukaissut epilepsiakohtauksen betoniporsaassakin. Kirjoita muistiin: tämän takia en käytä optisia orjasalamoita! Annoimme yhdelle isälle elämyksen, kun hän pyysi saada kuvata lapsensa meidän taustakangastamme vasten. Iskin radiolaukaisimen isin kameraan kiinni ja säädin asetukset vastaamaan omiani. Klik! Sanoi kamera. Pop, sanoi 4 salamaa. OHO! Sanoi isi.

Meillä oli käytössä noin 4m leveä taustakangas, jonka huomasimme olevan juuri ja juuri liian kapea. Minkä kangaskaupassa kerran säästää, maksaa photoshopilla monta, monta kertaa jälkikäteen!

Olin jostain aikaisemmin lukenut hyvän vinkin lapsikuvaukseen: Pieni pehmolelu pään päälle, ja sitten tekoaivastus joka pudottaa lelun. Tätä kikkaa olin jo ehtinyt testatakin ja ainakin omista lapsistani olin saanut hienot kuvat ennen (haltioitunutta tuijotusta) ja jälkeen (hervotonta kikatusta) aivastuksen.

Meillähän ei tietenkään ollut mukana pehmoleluja, mutta saimme lainaksi seuran toimistolta kookkaan nallen. Ryhmäkuvia otettiin parimetrisiltä tikkailta paremman kuvakulman toivossa. Huomasimme nopeasti, että iso kolmesta metristä tekoaivastuksella pudotettu nalle näyttää erehdyttävästi yliajetulta raadolta eikä huvita lapsia ollenkaan! Taktiikkaa vaihdettiin sulavasti kuin Räikkönen lajia, ja nallesta kehkeytyikin vaarallinen, kuvaajaa vaaniva, lihansyöjäkarhu. Nyt tiedän, että kuvaajaa takapuolesta järsivä pehmoeläin naurattaa lapsia ikäluokassa 3-55.

Kuvausten jälkeen saatiin vielä ylimääräistä (täysin tilaamatonta) jännitystä kun huomattiin, että yhden ryhmän kuvat eivät olleet latautuneet koneelle. Siinä vaiheessa kun tämä huomattiin (4 vkoa myöhemmin), oli muistikortti tyhjennetty pari kertaan ja alustettu kerran. Mutta eipä hätää: PhotoRec to the rescue! Niin vaan kortin syövereistä kaivettiin kadonneeksi luullut kuvat kuin nöyhtä navasta. Ja elämä jatkuu…

Mitä opin tänään:

  • Kun taustakangas on hieman leveämpi, on jälkikäsittely paljon keveämpi
  • Yleisötilaisuuksissa ei kannata käyttää salamoiden laukaisemiseen optisia orjia – ellei halua lahjoittaa valovoimaansa ympäröivän väkijoukon haltuun.
  • Pehmolelut toimivat lasten naurattamisessa loistavasti jos niitä osaa käyttää oikein (ja itkettämisessä jos ei). Lelu kannattaa pitää lähellä kameraa – sinne lapset katsovat
  • Lasten naurattaminen on kovaa hommaa!
  • Kuvauksista pidettävä pöytäkirja auttaa tarkistamaan että kaikki kuvat tulevat koneelle

– Jouni

Previous post
Next post

Leave a Reply